Tänään on ilta jolloin teen kaikkea muuta mitä pitäisi tehdä. Kotityöt, pakolliset editoitavat taidekuva/video -asiat, kirjoituksiin lukeminen, olette out of my mind today. Kaiken järkevän sijaan olen saanut valtavia inspiraatiopuuskia uudesta levystä (josta maistiainen tästä), joka ei aiemmin ole kolahtanut. (Kiittäminen tästäkin kai kuuluu miehimykselleni) Maalatessani jäätävän diippiä maalausta ihmisen suhteesta luontoon ja teollisuuteen, aloin ylipäätään miettiä ihmisen käyttäytymistä erilaisissa tilanteissa. Päädyin kuitenkin kaikesta diippeilystä huolimatta erittäin asialliseen aihevalintaan; laitoin merkille, kuinka ihmiset nauttivat toisten ihmisten nolaamisesta/epäonnistumisista. Päätin listata tilanteita, ja todistaa tämän teille (vaikka kyseessä onkin yleisesti todettu tosiasia, ihmettelen silti, kuinka naurettavaa se on)
1) Facebook + Syntymäpäivä + Kuvakollaasit
En ole ikinä ymmärtänyt, mistä tälläinen villitys on saanut alkunsa. Uskoakseni syntymäpäivänä on määrä saada lahjoja. Lahjat taas ovat asioita, joista tulee hyvä mieli. Ilmeisesti taustalla on jonkinlainen utilitaristinen ajattelumalli, josta kertyy enemmän hyötyä ja huvia muille, ei niinkään itse juhlakalulle.
2) Hääjuhat + vapaasana/vanhempien puheenvuoro
Aina sieltä tulee kuitenkin se kortti esille, kuinka se meidän Matti-Juhani niiiiin tykkäsi pukeutua äitin rinsikoihin ja laulaa samalla Abbaa. Mielellään kuvan kanssa, jotta rankan metallia kuuntelevan sulhasen kasvot varmasti punastuvat jokaista partakarvaa myöten.
3) Hääjuhlat + morsiammen ryöstö
Matti-Juhani laitetaan laulamaan. "Sinä kun olet noita musiikki-miehiä, niin laulappas nyt Merja-Irmelille rakkauslaulu, niin saat hänet takaisin! Eiköhän tämä kitarakin sinulta taitu, kun niin hienosti sitä bassoakin näperrät!"
4) Mokan sattuminen + sanan eteenpäinleviäminen
Faktahan on vain se, että se mikä sattuu klo 15 iltapäivällä, on kuultavissa serkkusi suusta samana iltana yhdeksän maissa ABC:n parkkipaikalla. Näin kävi, kun ajoimme vahingossa automme ojaan, ja enoni auttoi ylös sieltä. Kyseinen serkku ei ollut silloin tapahtumapaikalla.
5) Paskaisena kaupassa, kaikki iloisia nähdessään sinut
En tiedä, onko minulla vain jotenkin paha karma, vai mikä on, mutta joka kerta kun menen kauppaan likaisena, ilman meikkiä, puolet hyvän-päivän-tutuistani kävelee vastaan. "Oi miten kiva nähdä sua!" on perinteinen lausahdus, jossa ei ole juuri ollenkaan todellisuuspohjaa. En minä ainakaan sinua haluaisi likaisena ja haisevana rottana kaupassa nähdä. Ei millään pahalla.
6) "Pierasiksä?"
Tarvitseeko tästä edes sanoa enää mitään? Tapahtuu joka kerta kun iho narahtaa nahkasohvaa vasten hetken istumisen jälkeen.
7) Polttarit
Viimeinen ilta ystävien kanssa. Kaipa sitä on lupa tehdä kaikkea, mitä ei yleensä tehtäisi. Puetaan sankari kirpparilta löydettyihin vaatteisiin, syötetään täyteen suklaata ja rasvaisia pihvejä muutaman oluen kera ja laitetaan juoksemaan mäkihyppytornin rappusia. Myös lissukuteet ovat in.
8) Leirien iltaohjelmanumerot
Onko näissä edes mitään muuta kuin nöyryyttämistä? Hyviä esimerkkejä ovat räppibattlet ja aamupalat tai meikkaamiset.
9) Haastevideot Youtubessa
Samaan kategoriaan iltaohjelmien kanssa. Lisätään vain jäätävät tukehtumiset ja itkemiset jonkin ruoka-aineen hotkimisen seurauksena. Oksentamiselta ei vältytä. Näyttökertoja 500 000.
10) Karaoke
Miksi kukaan edes kävisi muuten karaokebaareissa? Kaipa se on ihan nautinnollista kuunnella sammaltavia harakoita.
Ja koska tiedän, että rakastatte tätä ihanaa, superhauskaa, nauruhermoja kutkuttelevaa nolostumista, postaukseni kruunaa kuva vastuullisesta, timmistä, hyvin aikuisesta Riikasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti