sunnuntai 14. joulukuuta 2014

smgMTFhobittiNMBwtf

Tämän tekstin on kirjoittanut älyttömän onnellinen ja kiitollinen nuori nainen. Varaudu siis pienimuotoiseen hypetykseen ja jonkin asteiseen tunteiluun.

Huhhuh! En oikein teidä, mitä muuta tässä pitäisi sanoa. Tämä viikko, ja varsinkin viikonloppu, ovat olleet taas kerran aivan mahtavia. Vaikka viime kouluviikko tuntui aivan sietämättömän pitkältä, on tämä kulunut seitsemänpäiväinen ollut juuri sellainen mikä auttaa jaksamaan arjessa eteenpäin. 

Keskiviikko-torstai -yönä alkoi tämä ihanuus. Niin kuin todella moni teitääkin, tuolloin oli Hobitin viimeisen osan ensi-ilta. Kävimme katsomassa kyseisen elokuvan ihanassa rakkaassa pienoisessa elokuvateatterissamme Pieksämäellä Hugon, Oonan, Aksun sekä Esan kanssa. Elokuva (kuten aikaisemmatkin ja LOTR:t) oli taas ihan uskomattoman hyvä, kaiken sen tuottaman väsymyksen ja päänsäryn arvoinen. Roolisuoritukset, visuaalinen puoli, musiikit, ja jopa se tekorakkaustarina olivat kaikki just bueno! Suosittelen!

Musiikki on parasta. Varsinkin hyvä sellainen. Harrastan itsekkin siis musiikkia sen kaikissa muodoissaan, ja tänä viikonloppuna sain erityisesti olla tämän rakastamani asian äärellä.

Olimme Jeminan kanssa jo jonkin aikaa haaveilleet, että näkisimme Scandinavian Music Groupin livenä. Kyseinen bändi on ehdottomasti yksi eniten kuutelemistani yhtyeistä, ja muistaakseni Jeminakin on soitellut heidän biisejään omilla keikoilla. Tänä viikonloppuna meidän molempien pitkäaikainen haaveemme sitten tuli toteutuakseen! Pienien vastoinkäymisten jälkeen pääsimme Jyväskylän Lutakkoon ihastelemaan taianomaista tulkintaa eturiviin! Tuntui, kuin olisi itsekin saanut ainoastaan vajota jonnekkin usvaan musiikin sekaan ja yksinkertaisesti kellua ja kuunnella ympärillä heljuvaa tarinaa. Todella monet SMG:n sanoitukset aukenivat aivan uudella tavalla nähdessäni myös tulkinnan. On aina hienoa, kun saa nähdä uusia näkökulmia oikeastaan ihan mihin tahansa. Tuolla keikalla se jotenkin korostui vielä enemmän. Kaikin puolin täydellinen kokemus!


Olisin ollut älyttömän onnellinen jo pelkästään lauantain SMG-keikasta, mutta musiikki jatkui jatkumistaan vielä tänään lähes koko päivän ajan. Sunnuntai-päivä oli omistettu oikeastaan kokonaan Cafe Good Moodin 15 -vuotis syntymäpäiville. MTF oli saanut kutsun tulla esiintymään tapahtumaan, ja mehän menimme! Kyseinen keikka jäi varmasti meidän molempien mieleemme pitkäksi aikaa. Ikinä lavalla olo ei ole tuntunut (soittohommissa, teatteri on eri juttu) noin hyvältä! Tuntui, että porukka oikeasti tykkäsi meistä, ja keikan jälkeen saimmekin hyvää palautetta monesta suunnasta. Tää vetää ihan älyttömän nöyräksi. Vaikka lavalla saattaa ehkä vaikutta turhankin ylimieliseltä, kuitenkin jos joku tulee kehumaan tai kertoo pitäneensä vedosta, mieli lämpenee ja itku meinaa päästä. Ei sitä voi oikein kuin vain kiittää.



Meidän lisäksi juhlimassa oli myös muita huippuja esiintyjiä. Lavalla näkyi muutaman tutun lisäksi myös semmonen pienempi nimi, kuin Immanuel, sekä viimeisiä keikkoja vetävä NMB. Itselle tärkeimpänä oli oman vedon lisäksi just tuo NMB:n keikka. Oon kuunnellut heidän musiikkiaan suunnilleen 10 vuotta (kyllä, aloitin todella nuorena pikku punkkarineitinä). Suunnitelmina olisikin suunnata maaliskuussa orkesterin viimeiselle keikalle (kerran omat 18v synttäritkin on ollut edellisenä päivänä!).


Kokonaisuus (ja oikeastaan myös jokainen yksityiskohtakin) teki tästä viikosta täydellisen ja juuri riikkamaisen! Vaikka olenkin tällä hetkellä todella väsynyt, voin vain silti kiittää tästä viikonlopusta. Saimme hurjasti varmuutta omaan esiintymiseen ja miljoona muistoa lisää. Tutustuimme uusiin ihmisiin, ja saimme maistaa hieman backstage -elämää ;D Uskomatonta. 

Toivon tällä hetkellä todella paljon, että se energia, mikä pääsi valloilleen tänä viikonloppuna, kukoistaisi myös ensi viikolla koulussa. Huomenna alkaa erittäin mukavasti taas koeviikko (samalla myös tämän lukukauden viimeinen viikko) ja tapani mukaan en ole ehtinyt ajatella koko asiaa (tässä nyt kirjoittaessani kunnolla ensimmäistä kertaa). Voipi olla, että huomenna siemaistuani vahvaakin vahvemmat aamukahvini kitaani herään todellisuuteen, mutta lainaten ihanaa SMG:tä, Ei paniikkia! 

Olette rakkaita, ihanaa alkavaa viikkoa ja joulun odotuksia! Olokeeha kilttejä! (;

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti