Tänään aattelin jakaa vähän taas omia ajatuksiani. On tullut viimeaikoina enemmän kirjoitettua siitä mitä olen tehnyt, joten "asiatekstin" aika alkaa olemaan taas käsillä. Tänään vuorossa on siis (rumpujen pärinää) pelkääminen.
Syy, miksi kirjoitan näinkin masentavasta aiheesta on hyvinkin yksinkertainen. Kaikki pelkäävät jotakin, mutta siitä ei ikinä puhuta mitään. Itse olen huomannut tämän kesän aikana, että olen hommannut itselleni valitettavasti yhden lisää. Se on vauhti.
Kaaduin keväällä/kesän alussa astetta pahemmin lonkkarilla, kun olin ystäväni kanssa laskemassa mäkiä. Ikenestä irtosi palanen, silloinen huulikoruni repäisi ylähuultani jättäen arven, polveen tuli ruhjeita, kyynärpää aukesi melkein luuhun asti, kämmen näytti lihojaan, nenä vuoti kuin Esterin perse, ja olkapää otti osumaa. Paita oli riekaleina, housut veressä ja Riikka shokissa. Itse olisin hypännyt saman tien laudan päälle takaisin, koska en ilmeisesti tajunnut tilanteen vakavuutta. Huomasin vuotaneen veren määrän vasta siinä vaiheessa, kun ystäväni tarjoutui antamaan oman paitansa tyrehdyttämään veren vuodon kasvoistani. Lääkäriin mentiin, ja siellä todettiin, että onneksi oli kypärä päässä. Se pelasti mun hengen.
Parantelin pari viikkoa tapahtuneen jälkeen itseäni, ja tavoitteenani oli lähteä taas lautailemaan, ettei pelko saisi valtaa. Kuitenkaan aikaa ei ollut riittävästi, ja helle oli niin suunnatonta, ettei siitä lautailusta olisi kukaan nauttinut, varsinkaan kun ei mäkiä uskaltanut vielä laskea. Matkustelin myös tosi paljon, ja tavaraa oli niin paljon, että lauta oli useimmiten se, mikä jäi sitten kotiin.
Kaatumisen jälkeen olen nyt käynyt lautailemassa vain kaksi kertaa, ja toivon oikeasti nyt, että olisin aloittanut paljon aikaisemmin onnettomuuden jälkeen. Monet sanoivat minulle, että oikeasti kannattaa aloittaa mahdollisimman nopeasti/heti kun vain pystyy lautaileminen, koska mitä kauemmin pitää taukoa, sitä suuremmaksi pelko kasvaa. Jos oltaisiin loogisia, uskoisin, että asia olisi toisin päin, mutta ei todellakaan ole!
Näinä kahtena kertana, kun olen käynyt lonkkaamassa olen pelännyt ehkä eniten kuin koko sinä aikana, minä olen lautaillut. Heti, jos vauhti on alkanut kiihtymään, olen alkanut jarruttamaan. Tää ärsyttää mua ihan suunnattomasti. Se, että pääsee kiitämän asvalttia pitkin lonkulla on yksi parhaista asioista kuitenkin, mitä tiedän. Mä tiedän, että mä kyllä pysyn pystyssä laudalla, ja voisin luottaa itseeni, varsinkin, kun nykysin en varmasti jätä kypärää kotiin (toisin kuin ennen, niin kuin kuvista näkyy)! Se fiilis siitä kevään kaatumisesta on vain jäänyt takaraivoon.
Ja sen lisäksi, että laudan päällä on epävarma fiilis, myös esimerkiksi jos olen mopon/kevarin kyydissä ja menemme nimenomaan alammäkeä, on jännitys korvissa. Nykyään en voisi myöskään esimerkiksi kuvitellakkaan, että laskettelisin samanlaisia rinteitä, mitä viime talvena.
Mua ärsyttää suunnattomasti siis oma tekemättömyyteni, ja kevään varomattomuuteni ja harkitsemattomuuteni. Haluan rohkaista siis kaikkia, jotka harrastatte jotakin, missä helposti voi sattua jotakin, mutta rakastatte sitä silti suunnattomasti, niinkuin minä lonkkaamista, jatkamaan niin pian kuin mahdollista, jos teille sattuu jotakin! Odotin tätä kesää ja lautailua todella pitkältä jo talvella, ja kaikki suunnitelman menivät uusiksi kaatumisen takia. Onneksi kuitenkin tällä hetkellä näyttää siltä, että talvi ei ole pitkiin aikoihin tulossa vielä, ja asvalttia on näkyvillä vielä jonkin tovin. Kaikki tavotteeni eivät vain millään ehdi enää toteutumaan lautailun suhteen, ja joudun joissain määrin aloittamaan tavallaan alusta, koska pelosta on kasvanut niin suuri. Vihaan joka tapauksessa synkistelyä ja murehtimista, joten olen varma, että joku päivä vielä, mä lasken sitä samaa mäkeä, jossa kaaduin, nauraen samalla kun ylitän pelkoni kyseisestä mäestä!
Hyvää viikonloppua kaikille! Tehkää sitä, mitä te rakastatte, mikä tekee teidät onnellisesti! Tai sitä, mitä rakastitte, mikä teki teidät onnelliseksi, sillä olen varma, että kun vain pääsee yli siitä pelosta tai ahdistavasta ajatuksesta asiaa koskien, se nautinto ja rakkaus asiaa kohtaan on saavutettavissa uudestaan! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti