Ajattelin käsitellä nytten sellasta aihetta, jota jokainen meistä on varmasti joskus miettinyt, ja jonka kaikki ovat käsitelleet jo kertaalleen, nimittäin rakkautta! Onhan jo bloginikin nimi tähän viittaava.
On olemassa monenlaista rakkautta. Ihmiset rakastavat eri asioita. Itse rakastan perhettäni, ystäviäni, kissoja, valokuvausta ja musiikkia. Äidit rakastavat lapsiaan. Joku rakastaa sinua. Lähes kaikki rakastavat ruokaa (ainakin minä). Kaikilla on joka tapauksessa jokin asia, jota he rakastavat, mutta nyt en kuitenkaan aikonut puhua rakkaudesta näihin asioihin, sillä luulen, että suurimmalle osalle, mukaan lukien itseni, tulee kuitenkin verbistä rakastaa mieleen ensimmäisenä kahden henkilön välinen suhde.
Mediassa on viimeaikoina poltellut aihe liittyykin kovasti tähän asiaan. Fiksuimmat teistä varmaankin jo arvaavat, mistä aion teille kirjoittaa, kyllä niistä ystävistämme, jotka edustavat seksualivähemmistöä!
Kovassa mietinnässä on ollut mm. saisiko homoparit oikeutta avioliittoon ja adoptioon ymsyms, kyllähän te tiedätte. Suomen isoilla ihmisillä on kuitenkin suuri vastuu miettiä sitä, mikä on oikein, ja mikä ei. Suomen lakihan perustuu Raamattuun, ja sen mukaan tälläiset parisuhteet eivät olisi luonnollisia, mutta siellä myös puolustetaan sitä että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita Jumalan edessä. Mitäpä siihen sitten sanomaan? Olen onnellinen, ettei minun tarvitse istua eduskunnassa päättämässä asioista, mutta ajattelin kuitenkin kertoa teille kantani tähän asiaan.
Olin ennen hirmuisen kapeakatseinen, jos homoseksuaaleista tuli puhetta. Olin suunnilleen tappamassa jokasen vähemmistöä puolustavan, joka eteeni sattui tulemaan, mutta onneksi olen kasvanut pois tästä kamalasta ajatusmallista.
Silmäni aukesivat, kun sain muutamia seksuaalivähemmistöä edustavia ystäviä. Alussa en edes tiennyt koko asiasta mitään, ja ehdin tutustua näihin ihmisiin, ja huomasin pitäväni heistä, ja pystyin viettämään heidän kanssaan aikaa aivan kuin kenen tahansa kanssa. Sitten jossakin vaiheessa sain tietää, että he pitävät myös samasta sukupuolesta, ja kauhukuvat täyttivät pääkoppani; "Mitä jos se on yrittänyt iskee mua?" "Hyi hitto, mähän nukuin sen kanssa!" "En kyl enään ikinä mee sen kanssa saunaan!". Jälkeenpäin ajateltuna tämä tuntuu älyttömältä. Onneksi tajusin jossain vaiheessa, että tuo on todella junttimaista. Olisi sama asia olla tutustumatta yhteenkään poikaan, sillä siinähän on myös se vaara, että hän kiinnostuu sinusta.
Aloin ajatela asioita eri kanteilta. Mitä se minua liikuttaa, mitä he tekevät vapaa-ajallaan? Kutittaako se minun persettä minkään vertaa, jos ystäväni haluaa mennä naimisiin saman sukupuolen edustajan kanssa? Eikös se ole tärkeintä, että he saavat olla onnellisia? Paljon kamalampaa minusta olisi se, että esimeriksi jokin nainen menisi miehen kanssa naimisiin vain muodon vuoksi, ja siksi, että niin kuuluu tehdä, eivätkä he ikinä olisi onnellisia yhdessä. Ja tämähän saattaa vaikuttaa myös omaani onnellisuuteeni. Olen hirmuisen sympaattinen (vaikka itse sanonkin) ihminen, ja jos hyvä ystäväni ei ole onnellinen, minunkin on vaikeaa tuntea onnea. Sitäpaitsi, arvosan erilaisia ihmisiä. On mahtavaa nähdä sellaisa henkilöitä, jotka eivät arastele omaa itseään.
Kerran naimisiin menosta tuli puhe, ajattelin seuraavan kertoa omaa kantaani homoparien vihkimiseen. Vuosi sitten olisin varmaankin suunnilleen hirttänyt sellaisen ihmisen, joka olisi päästänyt homot naimisiin, mutta nykyään olen eri mieltä. Olen kasvanut kristityssä perheessä, joten ajatusmaailmani on tarttunut sitä kautta paljon asioita, ja olen edelleen sitä meltä, että homoparien ei kuuluisi päästä naimisiin kirkossa, sillä kuten aikasemminkin jo mainitsin, Raamatussa sanotaan, että avioliitto kuuluu miehen ja naisen välille. Mutta kolikossa on kaksi puolta. Raamatussa kuitenkin arvostetaan jokaista ihmistä yhtä paljon, joten ehdottaisin kompromissia. Jos itse saisin asiasta päättää, antaisin homoille oikeuden mennä naimisiin maistraatissa. Onhan heille annettu jo lupa rekisteröidä parisuhteensa, joten miksei asiaa vietäisi yhtä askelta pidemmälle? Kirkkohäiden alkuperäinen periaate oli pyytää vain Jumalan siunausta avioliitolle, joten se vaikuttaa mielestäni melko turhalle homoparien keskuudessa, sillä hyvin harva heistä minun käsitykseni mukaan on uskovainen. En usko, että liiton vahvistaminen muutaisi kenenkään muun kuin parin omaa elämää, joten en ymmärrä, miksei tälläistä ratkaisua olla jo tehty.
Tuli kirjoittua jo aikamoine romaani asiaan liittyen, ja uskoisin, että mielipiteeni tuli tästä ilmi, joten lopettelen tämän tähän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti