maanantai 10. kesäkuuta 2013

Lesbot rannalla

Hellurei kaikille teille ihanaisille sinne ruudun toiselle puolelle! :)

Pakko sanoa kyllä, että Suomen kesä on aika persiistä. Et voi ikinä tietää milloin alkaa sataa taas vettä kesken auringonpaisteen (paitsi jos on ollut fiksu ja on lukenut päivän sään aamulehdestä, mutta meille ei sellaista valitettavasti tule). Tässä on muutaman päivän ukkostanu ja paistanu aurinko vuorotellen. Tykkään sateesta, mutta jos se tulee yllättäen, kuten kesken kauppareissun (kiitos vain jumala kun kävit suihkussa, nyt maitopurkkejani ei tarvitse pestä ennen käyttöä), se saattaa pilata koko päivän. Onneksi vain saattaa, eikä niin käynyt tällä kertaa. Hyvä kaverini Oona tuli piristämään eilen sadepäivääni sankarillisesti kisaisella skootterillaan ruskea nahkatakki sateesta kiiltäen.


Me ollaan tunnettu Oonan kanssa teoriassa koko ikämme. Ollaan sukua, joten emme olisi ikinä välttyneet toisiltamme, vaikka olisimme halunneet :D Meillä on Oonan kanssa ihan oma outo huumorintaju, jota muiden ei ole tarvis/hyvä kuulla. Voidaan jutella melkein mistä vain, ja noh, voimme tehdäkkin melkein mitä vain yhdessä :D En sitten tiedä, onko se hyvä juttu vai ei :D


Mutta jokatapauksessa Oona siis tuli meille ja tehtiin yhdessä vähän ruokaa ja hengailtiin meillä sateelta turvassa :) Innostuttiin siinä samalla sitten penkomaan kaappiani ja Oona vei melkein puolet vaatteistani mukanaan kohti uusia seikkailuja :) Meidän onneksemme huomasimme, että sade alkoi lakata ja aurinko tunki esiin mustien pilvien alta, ja päätimme suunnata ulos, sillä kerrostalon 30 asteen sisäilma alkoi tuntua hupaisalle kropassa. Suuntasimme kohti Pieksämäen parasta uimapaikkaa, Tahiskaa, istuskelemaan ja mässäilemään samalla jutustellen syvällisiä :)


Tänään oli sitten jo vähän aurinkoisempi päivä, ja lämpötilakin pysyi siedettävänä, ja sainkin jopa nukuttua iltapäivään pitkästä aikaa! Ja koska ulkona oli täydellinen ilma, inspiraatio iski. Soitin mahtavalle ystävälleni Hannalle, jonka olen tuntenut jo kolmannelta luokalta asti, ja painelimme raikkaaseen ulkoilmaan harjoittamaan rakasta harrastustani valokuvausta! Loppuilta menikin sitten mukavasti mässäilessä ja leffaa katsellessa :)


Alla vielä muutamia otoksia parilta viimeiseltä päivältä!



En voinut vastustaa kiusausta käyttää hyödyksi kaatosadetta kuvaukseen :)


Piilomainontaa. Ei voitettu matkaa Jalin suklaatehtaalle :(
Kuvassa pari randomia.

Meitsi posettaa täpöllä Hannalle ja kameralle :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti