Päätin tänään ottaa käsittelyyn aiheen, joka jakaa varmasti jonkin verran mielipiteitä. Voi tosin olla myös, ettei asiaa juurikaan ole tullut mietittyä. Itselläni tämä kuitenkin on ollut mielen päällä jo jonkin aikaa. Asia on saanut minut moneen kertaan ärsyyntymään, yllättymään ja toisaalta, myös onnelliseksi.
Kyseessä on ikä.
Monesti kuullaan sanottavan perinteinen lause "Ikä on vain numero". Noh, niinhän se minun mielestäni onkin, mutta olen alkanut kyseenalaistamaan sitä, kuinka moni oikeasti tarkoittaa sanomaansa.
Olen itse 18-vuotias. Maaliskuussa tulee 19 vuotta täyteen. Käyn lukiossa viimeistä vuotta, ja kirjoitukset ovat noin puolessa välissä.
Olen huomannut, kuinka valitettavan usein uusien ihmisten kanssa noiden ylempien asioiden tullessa esille ihmisarvoni laskee noin about 50 prosentilla. Ja puhun nyt siis tilanteesta, jossa juttelen itseäni kahdesta viiteen vuotta vanhemman henkilön kanssa. (väliin sanottakoon, ettei tietenkään koske kaikkia, mutta tämä on vain hyvin yleistä) Kaikki, mitä olen aikaisemmin sanonut, kaikki uskottavuus, jota olen epätoivoisesti yrittänyt kerätä juurikin tätä tilannetta odottaen, katoaa kuin pieru Saharaan. Ja kaikki vain siksi, että olen muutaman vuoden nuorempi. Se hieman halveksuva, naurunalainen katse, joka nousee keskustelutoverini kasvoille kyllästyttää. Vaikka saatankin kuulla sen kusenpolttaman lausahduksen, kertoo kehonkielesi usein toista.
Ymmärrän toisaalta erittäin hyvin, että nuorempiin henkilöihin suhtaudutaan eri tavalla. Varsinkin nuoruuden aikana jokainen kypsyy ja kehittyy eri aikaan. Kuitenkin välillä ihmettelen vain suuresti, miksi esimerkiksi typerästi nakkikiskalla käyttäytyvä, uhoava parikymppinen amiskaa käyvä, massan mukana kulkeva hopparin alku saa enemmän uskottavuutta, kuin 18-vuotias omilla aivoilla ajatteleva entinen nuorisovaltuutettu. Olettamus vain on, että mitä vanhempi, sitä kypsempi. Mitä enemmän lukuja mittarissa, sitä enemmän kokemusta.
Otetaan pari esimerkkiä.
Tapaat Jampan. Hän on 20-vuotias autoasentajaksi opiskeleva nahkatakkinen perusjantteri rööki suussa. Hän asuu vielä vanhempiensa luona, seurustelee kotibileistä löytämänsä Tiinan, 17v, kanssa. Vapaa-aikansa hän kuluttaa joko pelaten CODia tai änäriä himassa, vaihtoehtoisesti Tiinan kanssa, jos neiti hiuslakkansa tupsuttelultaan ehtii. Bisse maistuu viikonloppuisin. Paljon.
Seuraavana päivänä tapaat Sannan. Hänellä on ikää 18 vuotta. Hän viettää vapaa-aikansa urheillen, auttaen maahanmuuttajia uudella vastaanottokeskuksella, hoitaen siinä sivussa sihteerin tehtäviä erilaisissa järjestöissä. Lukio on viimeistä silausta vaille purkissa.
Eikö niin, että Jampalla olisi varmasti mielenkiintoisimpia ja kypsempiä ajatuksia?
Ihmettelen usein myös, kuinka esimerkiksi oman ikäisilläni on järkyttäviä ennakkoluuloja ja aggressioita vuotta nuorempia kohtaan. Huvittavinta on, jos kyseinen -97 on syntynyt loppuvuodesta ja pilkattava -98 on tammikuun lapsia. Ei siinä niin paljoa nyt eroa voi olla!
Toinen parhaista ystävistäni on minua kaksi vuotta nuorempi, lähin sisarukseni reilu 5 vuotta vanhempi, musiikkitoverini on syntynyt samana vuonna, seurustelen 4 vuotta vanhemman kanssa, enkä näe mitään ongelmaa, jos vietän aikaa 5 vuotta nuoremman serkkuni kanssa.
 |
| Todistusaineistoa reilun vuoden takaa siitä, kuinka 2 vuotta ystävyydessä ei ole mitään! Ja kyllä, vaikka tästä kuvasta on jonkin aikaa, ystävyys on kestänyt ! :D |
Mulle ikä on oikeasti vain numero. Ikä ei määrittele sitä, kuinka hyvin tulee juttuun jonkun ihmisen kanssa. Ikä ei kerro ihmisestä mitään muuta kuin sen, milloin hänen äitinsä on ollut suurimmissa tuskissaan. En tiedä olenko nyt hirveän ihmeellinen ja outo sanoessani minua nuoremmillakin olevan yhtälailla ihmisarvoa ja uskottavuutta, mutta näin se vain menee. Uskottavuuden voi hyvin helposti menettää, tai kerätä sitä lisää omalla käytöksellään, mutta iän piikkiin en sitä laita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti