YKSIN ELELYÄ

Ensimmäinen viikko takana. Olen hyvin hämmentynyt.

Olen ajatellut jo jonkin aikaa julkaisevani tekstin, kunhan olen saanut asetuttua aloilleni uuteen kotiini. Suunnitelmana oli tehdä sellainen hyvinkin perinteinen "katsokaa ihanaa uutta kotiani" -tyyppinen postaus, mutta tällä hetkellä tuntuu kuitenkin luonnollisemmalta kirjoittaa vähän enempi fiiliksiä ja asioita, joita tässä viikon mittaan on ehtinyt tapahtumaan. Mutta älkää toki olko huolissanne; Häärin yksi päivä asunnossani myös kameran kanssa, joten olen ripotellut pitkin postausta myös kuvia täältä. Se kun ilmeisesti hyvin monia kiinnostaa niin kovasti. Siirrytään nyt kuitenkin pääasiaan, eli niihin fiiliksiin, niitä nimittäin on riittänyt! :D

Palataan päivään ennen muuttoa. Ajattelin, että olen viisas, ja käyn kaupassa jo edellisenä iltana, ettei rankan muuttopäivän jälkeen enää tarvitsisi lähteä kävelemään 2km suuntaansa parin maitopurkin takia. Laittelin siinä sitten jääkaapin päälle valmiiksi, ja riensin kauppaan. (Tässä vaiheessa mainittakoon, että jääkaapissani ei näy sitä "tehomittaria", vaan pitää sokkona kokeilla, mikä sattuisi olemaan sopiva) Ostin lähinnä vain aapupala/välipala -tarpeita, sillä päiväruuan syön aina koulussa. Päästyäni kämpille survoin suuret ostokseni kaappiin, ja lähdin nukkumaan viimeistä yötä äidin luokse. 

Mulla on makkarissa aivan ihanat ikkunat! Niitä on kaksi, ja ne ovat hieman korkeammalla kuin normaalisti. Lisää söpöyttä mukaan tuo myös niiden pieni koko!

Seuraavana päivänä muuton jälkeen ajattelin keitellä teetä itselleni palkkioksi rankasta päivästä. Käytän yleensä teen kanssa maitoa, mutta enpäs tällä kertaa. Avasin jääkaapin, ja huomasin kaiken olevan jäässä. KAIKEN. Kurkut, jugurtit, ja ne hemmetin maidot! Siinä sitten sulattelin kahta maitopurkkia liedellä kattilassa vain hartaasti toivoen sulamista. Ne maidot olivat vielä pari seuraavaakin päivää jäähilejuomia. Naminami.

Tämä seuraava tapahtui myös muuttoiltana. Kerrostaloni, jossa asun, on mäessä keskellä miljoonaa muuta samanlaista taloa. Olin aina tähän asti tullut keskustasta päin kotiin autolla, (mäen "yläpäästä") ja tällä kertaa asia olikin toisin päin. Jankkasin aina kotiin tullessani mielessäni, "Se on TOINEN talo, TOINEN talo". Tänä iltana en kuitenkaan muistanut, että tulin alhaalta päin, eli täysin toisesta suunnasta, kuin aikaisemmin. Kuitenkin vanhasta tottumuksesta menin toiseen taloon, ja siihen tutun näköiseen rappuun. Päästyäni kotiovelleni, ihmettelin ensin hirveästi, kuinka oveen oli tullut "ei mainoksia" -kyltti. Ajattelin tässä vaiheessa kuitenkin, että kai se on jokin tämän vuokrayhtiön ilmainen palvelu tuoda se kyltti. Siinä sitten aloin survomaan avainta reikään, ja ihmettelin kuinka se ei toimi. Siinä samalla sekunnilla sydämeni alkoi pamppaamaan hirveää tahtia kun tajusin olevani väärässä talossa. Juoksin äkkiä pois rappukäytävästä, ja takaisin autolle. Tajuan parkkeeranneeni abot 100m väärään suuntaan, ja taloni olevan vielä vähän pidemmän matkan päässä. Olen suunnattoman kiitollinen, ettei kukaan tullut avaamaan sitä ovea, jolla olin sekoillut.

Olen joutunut kamppailemaan myös niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin pyykinpesu. Itsellänihän ei asunnossa ole pyykkikonetta, joten joudun käyttämään taloyhtiön konetta. Pyykinpesu on taito, jonka äiti on opettanut minulle varmaan jo joskus ala-asteen aluilla. Sen luulisi olevan yksinkertaista. 

Varasin eräs kaunis päivä itselleni pyykkivuoron koulusta tullessani, ja seuraavana päivänä koijasin jo ihanan pirteitä ja värikkäitä mustia vaatteitani pyykkituvalle. Laitoin pyykit koneeseen, pulverit lokeroon ja koneen päälle. Lähdin onnellisena siitä sitten takaisin kämpilleni juomaan kahvia ystävieni kanssa. Pian vajaan tunnin  jälkeen puhelimeni muistutus soi; oli aika hakea ihanat, puhtaat pyykit kuivumaan. Päästyäni pyykkituvalle kuitenkin pesukoneen näytöllä luki:"Virhe vedenotossa"... Olin siis unohtanut kääntää vesihanat päälle. Näinkin yksinkertaisen asian takia likapyykkini olivat sitten vain olleet lepolomalla taloyhtiön pyykkikoneessa. Sinne meni se pyykkivuoro, ja puhtaat vaatteet! Seuraavalla kerralla onneksi tämän jälkeen hanojen unohtamisen mahdollisuudet ovat minimaaliset.

Kuitenkin yleisesti ottaen olen nauttinut yksinasumisesta. Olen saanut tosi hyvin aikaiseksi esimerkiksi koulujuttuja, ja olen oppinut nauttimaan tietyllä tapaa myös kotitöistä. Vaikka olenkin säikähdellyt ilmastoinnin hurinaa, yläkerran askelia, ja apua tarvitsevaa naapuria (luulin häntä joksikin sarjamurhaajaksi, kun KOPUTTI oveen ovikellon sijaan about puoli kahdentoista aikaan perjantai-iltana), yksinasuminen on tosi rauhoittavaa. Kääntöpuolena tietenkin on sortokausien aikaiset ruokailutottumukset rahan puutteen vuoksi, mutta ainakin oppii rahankäyttöä! 

Tiedättekö, kun jotkin asiat ovat niin hirveitä, että ne ovat ihan hemmetin siistejä? Tämä kuuluu siihen kategoriaan. Veljeni toi tämän Kiinasta tuliaisiksi. Maailan hienoin mangeetti.

Virheistä oppii, ja apua kyllä saa ympäriltä. Vaikka muutto jännitti tosi paljon aluksi, ja olin todella stressaantunut, kaikki on loppujen lopuksi hyvin.

Nyt lähden viettämään lomani ensimmäisiä päiviä ystävieni luokse Jyväskylään! Toivotan kaikille super ihanaa ja rentouttavaa lomaa! Ja ne, kenellä se oli ja meni, toivottavasti se oli sellainen!

Adiooos!