Jos keho on sun temppeli, miksi et koristelisi sen seiniä?

Päätin, etten pohjusta tätä tällä kertaa mitenkään, vaan siirrymme suoraan asiaan. Olen jo jonkin aikaa halunnut kirjoittaa jotakin tekstiä tänne lävistyksistä ja tatuoinneista, ja nyt vihdoin olen saanut inspiraatiota asiaan. 

Kehonmuokkaus on joillekin henkilöille todella iso juttu, sekä negatiivisessa, että positiivisessa mielessä. On olemassa ihmisiä, jotka ilmaisevat itseään esimerkiksi tatuointien kautta. On olemassa myös niitä, joidenka karvat nousevat pystyyn pelkästä "lävistys" -sanasta. Itse kuulun enemmän tuohon ensimmäisenä mainitsemaani ryhmään, jos nyt välttämättä tälläistä lokerointia täytyisi tehdä. Olen ollut todella nuoresta lähtien kiinnostunut erilaisista lävistyksistä, ja yläasteikäisenä unelmoin jopa tatuoijan urasta. 

Olen tässä kuvassa 16-vuotias. Medusa oli siis ensimmäinen lävistykseni, ja se pysyikin naamassani vajaat kaksi vuotta. Jouduin luopumaan tästä rakkaudesta lonkkari-onnettomuuteni jälkeen, jolloin ylähuuleni oli liian turvoksissa ja ruhjeilla lävistyksen säilyttämiseen. Pieni muisto ylähuuleeni on lävistyksestä jäänyt, mutta sen saa hyvin helposti meikillä peittoon. Arpea tuskin olisi jäänyt (ainakaan näin näkyvää), jos kaatuessa lävistys ei olisi repeytynyt. Anyhow, arvethan vain kertovat kuluneesta elämästä !

Itselläni on ollut monenlaista lävistystä matkan varrella. Ensimmäisen otin 15-vuotiaana, viimeisin iskettiin rintakehään viime maaliskuun lopulla. Kehoni rei'ittämisen lisäksi 18 vuoden ikään tullessa olen myös vihdoin valmis ottamaan ensimmäisen tatuointini. Syntymäpäivälahjoihini kuuluikin tatuointilahjakortti, joka tulee käytettyä hyvinkin nopean ajan sisällä; tästä ehkä myöhemmin lisää.

Ajattelen, että jokainen ihminen on oman elämänsä taideteos. Jokainen pitääkin erilaisesta taiteesta, jotkut eivät välitä siitä ollenkaan. Osa saattaa käyttää taidetta pakokeinona tai terapiana ongelmiinsa. Jotkut ilmaisevat itseään taiteen kautta. En siis tämän varjolla voikkaan olettaa, että kaikki kokisivat esimerkiksi juuri half-sleeven omaksi jutukseen. Ymmärrän täysin ihmisiä, joiden mielestä on mukavampaa pysytellä luonnollisessa hiusvärissään, tai sukeltaa ylisuuriin hoppari-farkkuihin. Tärkeintä on, että kokee itsensä kotoisaksi omalla canvaksellaan. Se, mitä oma taideteoksesi kertoo muille riippuu ihan siitä, mitä haluat sillä ilmaista. Sillä, mitä muut loppujen lopuksi kuitenkin tulkitsevat, ei ole minun mielestäni merkitystä. Taiteilijan oma prosessi teoksen synnyttämisessä on tärkeämpää, kuin yleisön reaktio. Jos se on tärkeää sulle, sillä on merkitystä. Taiteen kuuluu ilahduttaa, ahdistaa, mykistää, naurattaa ja itkettää. 

Tämä on mielestäni siis ehkä suurin peruste sille, miksi rakastan niin kovasti itseni hetkellistä neuloilla kiusaamista. Lävistykset ja tatuoinnit sopivat mielestäni hyvin persoonaani ja pidän niiden ulkonäöstä. Saatan ehkä olla hieman itserakas näin sanoessani, mutta haluan tehdä myös ulkonäölläni ihmisille selväksi kuka olen.

Tämä kuva on luultavasti vuoden vanha, sillä nykyään en enää käytä ylempiä korvakoruja korvalehdessäni. Niitä on yhteensä siis 3 lisää, mutta 10mm venytykset näyttävät mielestäni paremmalle yksinään. 10mm on ollut mittarissa tosiaan siis jo jonkin aikaa, ja olen ollut niihin(kin) hyvin tyytyväinen. Mielestäni venytysprojekti on suoraan sanottuna perseestä. Tämä on osasyy ehkä myös siihen, miksi reiät ovat jääneet kymppiin. Nyt vajaan kahden vuoden jälkeen kuitenkin olen alkanut taas uudestaan harkitsemaan venyttämistä. Aloitin venyttämisen ensimmäisen kerran 7. luokalla, ja se jatkui tasaisesti koko yläasteen ajan. 10mm tavoittaa varmasti nopeamminkin, mutta itsellä se tuli hieman salakavalasti. Ajattelin aluksi, että venytän ainoastaan toista korvaa, ja senkin jätän max. 6mm; toisin kävi. Viimeaikoina olen kuolannut 20mm lörpköitä ja koruja, mutta siitä ei olisi enää paluuta takaisin, mikä mietityttää. Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan :)

Septumista on tullut mun long-time-favourite. Otin sen vuosi sitten kesällä Kuopiossa. Mielestäni kasvoni näyttävät jotenkin tyhjille, jos ylähuuleni ja nenäni välissä ei ole mitään. Siihen on ehkä jotenkin kolmen vuoden aikana tottunut. Tokaisinkin wanhojen-päivän aamuna laittaessani piilokorun nenääni ensimmäistä kertaa, että näytän ihan meidän iskälle ilman viiksiä (: 

Olen kuullut kuitenkin todella monesti kommentteja juurikin lävistyksistä, eniten ehkä venytyksistäni ja nenäkorustani. Hiukseni ovat olleet myös monesti arvostelun kohteena. Niin. Kyllähän tämä minun nenäkoruni on ihan hirvittävän törkeän näköinen. Kyllä, minä olen alkanut kaljuuntua jo 18 vuoden ikäisenä (tai jos tarkkoja ollaan, niin 17 vuoden). Ja kaikista eniten, eihän tämä hullu, täysin järjetön innostuminen kehonmuokkauksesta ole yhtään luonnollista. Parhaimmat (tai pahimmat, ihan kuinka sen haluaa ottaa) perustelut lävistyksien ja tatuointien vastaisuuteen ovat liittyneet uskontoon. 

Itseäni lähinnä huvittaa se, kuinka raskaasti jotkin ihmiset ottavat minun, tai jonkun muun lävistetyn kehon. Minulle on ihan ok, etteivät kaikki pidä ulkonäöstäni. Kuten aikaisemmin jo sanoin, tärkeintä tämä kaikki on itselle. Omassa kehossa tulee olla mukavaa olla. Haluaisin kuitenkin esittää muutamia kysymyksiä. Kuka oikeasti voi sanoa, mikä on kaunista ja mikä ei? En muistaakseni ole osallisena koko elämän kestävässä kauneuskilpailussa. Eikö meikkaaminen, hiusten värjääminen, tai noh, vaikkapa parran ajaminen ole epäluonnollista? Entäpä, kuinka sinun suhtautumisesi uskontoon vaikuttaa minun käyttäytymiseeni millään tavalla? Onko mukavaa velvoittaa kaikkia muita elämään täysin samojen arvojen mukaisesti?

Ja tässä rakkaat lukijat näette jäätävän määrän paljasta pintaa. Ei vaan, pointti tässä on uusin lapsoseni lävistysten suhteen. Timantti on ollut rintakehässäni nyt reilun kuukauden. Kävin ottamassa dermalini vaihteeksi taas Kuopiossa, mutta tällä kertaa eri liikkeessä (ihan vain vertailun vuoksi). Vaikka ankkuri on koristanut kehoani vasta hyvin vähän aikaa, on se voittanut paikan sydämestäni. Rakastan korua. Se on mielestäni todella kaunis, ja naisellinen. Aion ottaa tämän yläpuolelle toisen, ehkä jopa kolmannen dermalin. Niille jotka eivät tiedä; Kyseessä on siis ihoon "ruuvattu" koru. Ihoon tehtiin ensin tasku, jonne istutettiin ankkuri. Ankkuriin saa kiinnitettyä haluamansa pään, ja syntyy vaikutelma ihoon "poratusta" korusta. I love it! Muuta en voi sanoa.

Eniten kuulemani perustelu tatuoimattomuuteen kuitenkin on vanheneminen. Maailma on pullollaan vitsejä tatuointien rupsahtamiseta ym. yhtä laadukkaasta. Tästä tietenkin voidaan olla montaa mieltä, mutta annan näiden kuvien puhua nyt puolestaan.

http://cnt.winkal.com/51e50e29e4b0eefdbcfd6e1d/Nqmx_700.jpg

http://media2.policymic.com/8475be2d2b9231c351efae1593d02607.jpg

http://acidcow.com/pics/20120131/old_man_tattoo_04.jpg

http://blog-cdn.tattoodo.com/wp-content/uploads/2014/01/meme.jpg?09b2aa

Lopuksi. Lähestyin aihetta lähinnä juuri tatuointien ja lävistyksien kautta, sillä itse pidän niistä. Haluan kuitenkin korostaa nimenomaan jokaisen oman persoonallisuuden tärkeyttä. On tärkeää, että se mitä itselle tekee, tuntuu hyvältä. En halua kuulostaa miltään "tehdään yhdessä maailmasta parempi paikka" -hipiltä, mutta haluan sanoa sen, että se miltä muut näyttävät, ei ole kuin hänen itsensä asia. Uskon, että sinulla on enemmän hätää, kuin lävistetyllä/tatuoidulla, jos lävistyksensä/tatuointinsa sinua järkyttävät. Ihan vain kaikkien yhteistä hyvinvointia ajatellen, kliseisesti, mutta  osuvasti, antaa kaikkien kukkien kukkia. 

Rauhaa ja Rakkautta.