Oma wanhojen päivä oli aivan ihana! Siinä monta kertaa meinasi itku päästä kun katseli kaikkia rakkaita ympärillä nähden kuinka onnellisia ja kauniita/komeita he olivat. Vaikka varpaani muistivatkin vielä seuraavana aamuna hyvin selvästi edellisen päivän korot, kaikki se jännitys, ilo ja onnellisuus voittivat kaiken mennen tullen.
Voin sanoa, että sain olla onnellinen, ettei minun tarvinnut lähteä aamulla juoksemaan kaupunkiin kampaajalle tai meikkiin. Sain viettää rauhallisen ja hitaan aamun kotona juoden kahvia samalla kun ympärilläni häärättiin vain minua varten <3 Tästä saan kiittää ihania parhaita ystäviäni Jeminaa ja Oonaa, jotka hoitivat tämän puolen! Oona opiskelee parturi-kampaajaksi, joten oli aika luonnollista, että velvoitin hänet laittamaan ananakseni kuosiin. Jemina sen sijaan on vain yksinkertaisesti super hyvä meikkaaja. En voi kuin vain olla ylpeä sotamaalauksestani, jonka tämä taidemaalari taiteili naamalleni.
Hirvittävän suuri kiitos kuuluu kyllä myös omalle mamelukilleni, joka mahdollisti tämän päivän kukkarollaan. Lisäksi äiti on luultavasti menettänyt minuun salaa hermonsa monesti, kun olen valittanut ja muistutellut tai ylipäätänsä puhunut wanhoista. En olisi myöskään löytänyt tai saanut haluamiani koruja ilman äitiä. Etsimme miljoonista kaupoista ja kaupungeista mustia helmiä kaulaan ja ranteeseen, mutta missään ei ollut sellaisia, mitkä olisin halunnut. Loppujen lopuksi mamelukkini päätti itse tehdä korut minulle, ja ne ovat enemmän kuin täydelliset! Tulen ehdottomasti käyttämään näitä kaunokaisia vielä monissa muissakin juhlissa!
Päivän loputtua fiilikset olivat luonnollisesti hirmuisen haikeat. Koko päivä meni ihan älyttömän nopeasti! Kävimme porukalla vielä tanssien jälkeen syömässä ravintolassa, ja jatkot olivat vielä sitten sen jälkeen. Kun saavuin kotipihaan itku oli kaikista lähimpänä kuin koko päivänä. Siinä kun vielä viimeisen kerran ahtauduin autosta pellolle hirmuisine helmoineni tuli sellainen fiilis, että tässäkö tämä nyt oli. On uskomatonta, kuinka yhteen päivään mahtui niin paljon! Kamerat olivat täynnä ihania hetkiä, ja mieliimme oli painautunut miljoonia hetkiä, jotka tulemme varmasti muistamaan vielä monta kymmentä vuotta!
Ensimmäiset tanssit tanssittiin ala-asteella 11 maissa, ja parini, Vili, tuli hakemaan minua hieman ennen sitä. Olemme tunteneet Vilin kanssa muistaakseni suunnilleen 3 vuotta, joten sain olla onnellinen, ettei minun tarvinnut tanssia puoli tuntemattoman jätkän kanssa. Ei tarvinnut pelätä kiusallisia hiljaisia hetkiä, ja oli varmaa, ettei ollut mikään maailmanloppu, jos sattui tanssiessa mokaamaan. Pakko myöntää, että kyllähän niitä virheitä sattui, mutta kuten aiemmin ennustin, se ei menoa haitannut! Päinvastoin, tällöin meillä oli melkeimpä vielä hauskempaa!
Vaikka päivään saatiin sisällytettyä monenlaisia pieniä muuttujia (jouduimme mm. lyhentämään mekkoani kesken päivän & jalkani olivat uskomattoman kipeät), en jättäisi siitä mitään pois! Kaikki yhdessä kokemamme harjoitukset, yhdessä vietetyt illat, naurut ja myös ne muutamat riidat ja hajoamiset toisiin tekivät tästä päivästä parhaan ikinä. Sain uusia kavereita tanssahtelujen myötä, ja tutustuin paremmin jo tuntemiini! Enkä uskalla uskoa, että ystävyytemme loppuisi tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti