sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Tää on tosi outoo.

Tänään on ollut tosi mukava sunnuntai. Ehkä ihan hyvä vastapainoksi sille viimeviikonloppuselle :D Okeijoo, tääki päivä alko tosi tympeesti, mutta loppua kohden ilta parani paranemistaan! Ja kiitos tästä kuuluu ihanalle Oonuskalleni! (:

Tänään oli tarkoituksena mennä Matin kanssa kuvailemaan, mutta suunnitelmat muuttuivat, ja päädyimme taas Oonan kanssa rakentamaan studion meidän olkkariin! vaikka hirmuiset säädöt taas olivat seuranamme, saimme otettua vihdoin meidän duollemme vähän jonkinnäköisiä promokuvia! :D 

"näytän ihan sille, että tapan ihmisiä"
Ilta oli muutenkin tosi rentouttava ja mukava. Emme olleet Oonan kanssa taaskaan nähneet pitkiin aikoihin kunnolla (meiän mittakaavassa 3 päivää on pitkä aika!), koska koulu, ja Oonakin oli nyt viikonloppuna käymässä Jyväskylässä. Saatiin aikaiseksi tehdä MTF:lle Facebook -sivu ja saatiin muutenkin vähän mietittyä tulevaisuutta. 

Ollaan ajateltu vähän, että muutettaisiin Oonan kanssa yhteen jossakin vaiheessa. Oona käytännössä asuu jo nyt meillä, ja alkaa olla itselläkin olla jo vähän fiilis, että olisi kiva päästä muuttamaan omilleen. Kova hinku omasta asunnosta oli jo viime vuonna, mutta hillitsin kuumeeni, ja nyt se on vähän noussut taas. Lisäksi olisi luultavasti edes hieman taloudellisempaa asua kahdestaan jonkun kanssa. Lisäksi kun ainakin itse olen sellainen ihminen, että en oikein osaa olla suurinta osaa ajastani vain itsestään, niin melkein tarvitsen kämppiksen :D Ja jos sitä omaa aikaa sitten tarvitsee, niin voi lähtä käymään vaikka pihalla. 

Yhteenmuuttaminen olisi Mighty to Follow:llekin ihan hyvä juttu, sillä me emme tarvitse erikseen reenikämppää, koska on pelkästään tuo kitara ja laulu. Tästä syystä yleensä reenipaikkana on meidän olkkari. Biisinkirjoituskin on todella tuskaista ilman toista osapuolea, ja tästä voittekin sitten päätellä, kuinka ärsyttävää on se tunne, kun tulisi biisiä, eikä toista ole lähettyvillä. En tiiä, ehkä me ollaan vaa vähä liian takertuvaisia toisiimme :D

Tää oli nyt vain tälläinen pikainen postaus, enkä jaksanut nyt siksi hirveästi panostaa. Etteköhän pääasian selville saanut! (: Hyvää alkavaa viikkoa kaikille, ja käykäähän tykkäämässä FB-sivusta (; 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti