Nyt puhutaan taiteesta. Eli ne lukijat, jotka ajattelevat sen olevan täyttä paskaa, ja että taidetta harrastavat ihmiset ovat vain vätyksiä, jotka eivät jaksa tehdä "oikeita töitä", voivatkin heti lopettaa lukemisen tähän lauseeseen, ja säästää aikaansa, sillä tästä tekstistä tulee pitkä!
Olen viime aikoina laittanut hieman enemmän aikaa musiikin harrastamiseen. Meillä on pienimuotoinen akkari-projekti ystäväni kanssa, ja heitimme vähän aikaa sitten ensimmäisen "oikean" keikkamme. Itselleni tästä jäi kokemuksena oikein mukava maku suuhun, ihan kuin suklaata olisi syönyt. Ihmiset siinä tilanteessa näyttivät pitävän oikein paljonkin, vaikka virheiltä ei säästyttykään. Porukka oli messissä, ja heitä oikeasti näytti kiinnostavan.
Settilista koostui pääasiassa covereista, mutta päätimme olla rohkeita, ja laittaa sekaan yhden omatekoisen veisun myös. Pohjustin ennen kyseisen kappaleen soittoa mielestäni aika perusteellisesti, mutta kuitenkin tulkinnan varaa jättäen biisin tekstiä, sillä tiesimme, että se tulee herättämään huomiota. Siinä sitten soitimme biisin, porukka kuunteli, ja saimme hyvää palautetta keikan jälkeen myös tästä kappaleesta. Ajattelimme, että olimme onnistuneet.
Jälkeenpäin olemme saaneet kuulla kappaleesta palautetta erinäisiä reittejä pitkin. Biisi ei kuulemma ollut meidän tyylinen, se oli liian raju, rikoimme LIIKAA rajoja (vaikka aikaisemmin rajojen rikkominen oli ollut hyvä asia), laulu oli "ruma"! Eihän noin viattoman näköiset tytteröiset voi käyttää noin vahvaa kieltä, ja eihän akustisella kitaralla kuulu soittaa rokkia!
Mua ärsyttää! Mua ärsyttää ihan hemmetisti! Ymmärrän kyllä sen, että huonoa palautetta tulemme saamaan ihan varmasti jatkossakin. Kuraa tulee varmasti tulemaan niskaan aina, ei siltä voi välttyä. Kuitenkin minua kummastuttaa suuresti se, mikä tarve ihmisillä on yrittää ohjata meitä johonkin toiseen suuntaan. Miksi meidän pitäisi tehdä niin kuin he haluavat? Onko siinä jotakin vikaa, että haluaa tehdä joitakin asioita hieman eritavoin kuin se on totuttu tekemän? Eikö rajoja saa rikkoa yhtään? Onko pakko aina pysyä siinä tutussa ja turvallisessa kehyksessä, ettei kukaan vain satu suuttumaan? Mikä tarve ihmisillä on päästä vaikuttamaan toisten tekemisiin? Jos se musiikki niin pahalta kuulostaa, niin ei sitä tarvitse kuunnella. Eihän kukaan mene muuttamaan jälkeenpäin maalarin maalaamaa tauluakaan, jos siitä ei itse satu pitämään.
Vaikka musiikin tekemiseen kuuluukin vahvasti myös yleisö ja kappaleiden esittäminen, loppujen lopuksi sitä tehdään kuitenkin itselle ja itseä varten (tai ainakin minä sen näin koen). On joo ehkä eri asia, jos on kokenut artisti, ja tekee musiikkia työkseen. Silloin sitä varmasti tekee sellaista musiikkia, mikä myy, ja mitä fanit ovat tottuneet kuulemaan. Kuitenkin usein tässä vaiheessa yhtye/artisti on jo löytänyt oman tyylinsä, eikä kukaan vaadi sen muuttamista. Musiikki on sellainen asia, jonka tekemisestä pitäisi nauttia. Se on taidetta siinä missä teatteri tai maalaustaidekin. Ei sitä ole mielekästä tehdä, jos siitä ei itse nauti. Eikös taiteen kuulu olla vapaaliikkeistä?
Itselleni heräsi kysymys kuulojoiden reaktiosta, että onko ilo ja onnellisuus ainoita tunteita, joita taiteen avulla saisi ilmaista. Ovatko suru, ahdistus ja suuttumus pidettävää salassa? Vai eikö niitä sa olla olemassa ollenkaan? Hulluksihan ihminen siinä tulee. Musiikki tai taide ylipäätään voi olla joillekin ihmisille keino käsitellä vaikeimpia, ns. kiellettyjä tunteita. Jos tämä mahdollisuus suljetaan pois, seurauksena saattaa olla mukavia psyykkisiä oireita ja kärjistettynä iloisen värisiä pillereitä joiden purkin kyljestä löytyy punainen kolmio.
En usko, että ikinä tulee olemaan mahdollista tehdä täysin neutraalia taidetta. Eihän Pablo Picassokaan ollun aikanaan kaikista kiltein ja neutraalein ja hillityin taiteilija. Esimerkiksi hänen teoksensa Guernica kertoo sodasta, ja se herätti valmistuessaan suurta närää. Kuitenkin siitä muotoutui yksi maailman tunnetuimmista teoksista. Taiteilijat haluavat herättää musiikillaan, teoksillaan tai esityksillään tunteita, miksi emme siis sallisi sitä heille? Radikaalit ratkaisut toimivat hyvinä tehokeinoina, ja saattavat saada uusia syvyyksiä teokseen. Jos teos herättää liikaa negatiivisia tunteita, voisi sen sanoa suoraan, elää niiden kanssa, ja lopettaa ainaisen valituksen ja tyytyä siihen, mitä taiteilija haluaa tehdä. Ei se sinulta itseltäsi ole pois.
Kiitos, olen puhunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti