Otin itseäni niskasta kiinni, ja otin pitkästä aikaa bloggerin auki ja aloin vähän näpyttelemään! Olen ollut hirmuisen laiska päivittelemään tänne nyt viime aikoina mitään, en tiiä, mistä se olis sitten johtunut o: Olisko uus puhelin, niin ei tule käytyä sitten niin usein koneella? Okei, oon ollu kyllä muutenkin hirveän laiska paska :D Pakko kai se on myöntää. Olen kusessa tällä hetkellä tulevan koeviikon suhteen, sillä tässä on ollut viisi viikkoa aikaa lukea kaksi romaania, mutta paskat minä olen edes ensimmäisen puolessa välissä :D Voipi olla, että tulee tosi laadukas aine sitten kirjoitettua.. Ja lisäksi mulla on roikkumassa yksi aineen suunnittelu tiistaille, ja yksi asia-essee. Jipii. Kannattaa mennä lukioon! Varsinkin tämmösillä motivaatioilla.
Viime viikot on kulunut todella nopeaa tahtia. Tunteita on löytynyt ihastumisesta kiukkuun ja surusta hyperiloisuuteen. Pari viimeistä viikonloppua olen viettänyt Oona ihanaisen kanssa, ja viime viikon Karoliina oli mun seurana täällä piristämässä mun arkea kun äiti oli miehensä luona käymässä Kajaanissa. Nyt oon täysin riippuvainen sitten unikaverista :D Ihana oli nukkua jonkun vieressä, kun on tottunut nukkumaan yksin isossa sängyssä :3 Onneks ensii viikolla saan taas yhden ihanaisen mun viereen <3
Wihii, virittäydyttiin Oonan kanssa ensimmäistä kertaa kunnon joulutunnelmaan ja leivottiin vähän pipareita ja kuunnteltiin ihanasti Michael Bublen joululauluja (:
Loppuilta pällisteltiinkin sitten kameralle nolosti, ja noh.. Kuva kertookin loput :D
Kuten jo aikaisemmin sanoinkin, Oona tuli myöskin nyt tänä viikonloppuna piristämään Hyvinkäältä minua (okei, oikeesti sillä ei vaa ollu muuta yöpaikkaa ): :D) Ja myö innostuttiin sitten kuvailemaan pitkästä aikaa! (: Ja tällä kertaa menimme kahvilalle, niin sain vähän harjoitusta myös sisäkuvaukseen (: Siinä menikin sitten koko iltapäivä säädellen valoja ja kuvauspaikkoja (:
(MIKSI BLOGGER HEITTÄÄ LAADUN TÄMMÖSEKS NÄIS BILJARDI KUVISSA???)
Nyt kun on ollut näin hyvät pari viikonloppua, eikä ensi viikonloppukaan ollenkaan huonolta näytä, on varmaan pakko nyt ryhdistäytyä myös sen koulun suhteen, joten hei pitäkäähän peukkuja mulle koeviikkoa silmällä pitäen! Nyt yritän päästä kirjoittamaan sitä bilsaa (;
Ps! Tein IG:n! Saa seurata (; riikkaainoemilia


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti